top of page
Writer's pictureAnnarita Koli

Me olemme Promenade Insight


Me olemme Promenade Insight ja intohimomme on tutkimus sekä tulosten kääntäminen teoiksi. Jaamme blogissamme ajatuksia modernien henkilöstö- ja asiakastutkimusten tekemisestä ja siitä, miten organisaatiot voivat saavuttaa tavoitteensa hyödyntämällä tutkittua tietoa.


Tätä blogitekstiä kirjoittaessani tutkimus- ja kehittämistoimisto Promenade Insight on toiminut oman y-tunnuksensa alla kohta viisi kuukautta. Uusi luku Promenaden historiankirjassa alkoi marraskuussa 2021, kun irtauduimme isommasta konsernista itsenäiseksi yritykseksi.


Promenade Researchin nettisivut 2003

Promenade Researchin nettisivut 2003



Promenaden nimellä on tehty henkilöstö- ja asiakastutkimuksia jo yli 20 vuotta. Olemme olleet osana henkilöstötutkimusalan murroksessa sekä nähneet vaihtuvat tutkimustrendit. Promenade Insightin juuret yltävät 1990-luvulle, jolloin Promenade Research Oy perustettiin.


Ja kyllä, yrityksen nimi juontaa tosiaan juurensa Silja Linen risteilyille ja Promenade-kävelykannelle. Oli lukiokaveriporukka, risteilyreissuja ja kyselytutkimusohjelmistoa kehittänyt IT-firma (josta sitten kehittyi tutkimusfirma), jolle piti keksiä nimi. Näin minulle kertoi yksi Promenade Researchin perustajista.


Nimen syntytarina oli tuntunut perustajista aikanaan vähän nololta. Työelämä oli muodollisempaa kuin nykyään – asiakkaita tavattiin puvut päällä eivätkä arvonsa tunteneet asiakkaat olisi välttämättä innostuneet tutkimusyrityksestä, jonka nimi viittaisi avoimesti bileristeilyyn.


Tuttu brändi, uudistuva toiminta


Promenade Insightilla on ollut vuosien mittaan eri kotipesiä. Vuonna 2013 HR4 Group osti Promenade Researchin ja yrityksen nimi vaihtui HR4 Promenadeksi. Sittemmin Accountor osti HR4:n ja jatkoimme tutkimusten tekemistä Accountor HR4:na ja Accountor Servicesinä.


Kun tutkimustiimimme irtautui marraskuussa omaksi yrityksekseen, oli itsestään selvää, että aiempi Promenade-nimi otetaan uudelleen käyttöön.


Saimme tästä sosiaalisessa mediassa runsaasti ilahtunutta palautetta ja kommentteja, että olipa hieno päätös jatkaa bisnestä Promenade-nimen alla. Moni myös muisteli aikoja, jolloin oli tehnyt yhteistyötä Promenade Researchin kanssa – tai oli ollut itse yrityksen palveluksessa.


Pelkkä nimi ei tietenkään tee firmaa ja siksi olemmekin tänä keväänä vahvassa kehitysmoodissa. Olemme kirkastamassa missiotamme ja strategiaamme sekä uudistamassa tutkimuksen ja kehittämisen konseptiamme. Näin voimme auttaa asiakkaitamme entistä paremmin onnistumaan toiminnassaan.



Promenade Researchin nettisivut 2012

Promenade Researchin nettisivut 2012


Luvuista tekoihin – mitä siis teemme?


Henkilöstötutkimukset, asiakastutkimukset, 360-palautteet ja muut tutkimukset ovat Promenade Insightin ydinosaamista. Olemme vuosien mittaan toteuttaneet tutkimuksia sadoille yrityksille ja organisaatioille eri toimialoilla, aina pienyrityksistä globaaleihin konserneihin.


Henkilöstötutkimuksia arvostellaan paljon siitä, että niiden jälkeen toiminnassa ei muutu mikään. Olemme nähneet tämän usein itsekin ja siksi tulemme panostamaan entistä harkitumpiin tutkimuskokonaisuuksiin sekä tutkimuksen jälkeisen kehityksen tukemiseen.


Joku on väittänyt, että laajat henkilöstötutkimukset ovat menneen talven lumia, mutta me emme usko tähän. Kuka tahansa osaa kyllä pyöräyttää itse kevyen kyselyn ja laskea vastausten keskiarvot Excelissä.


Keskiarvojen laskemiseen ei kannata ostaa tutkimusfirman palveluja. Jos sen sijaan kaipaa näkemystä, kumppanuutta ja aitoa vaikuttavuutta henkilöstö- tai asiakaskokemukseen, kannattaa kääntyä meidän puoleemme.


Hyödynnämme jokaisessa henkilöstötutkimuksessamme tilastollista analyysia. Analyysin avulla saamme selville yrityksen omat avaintekijät, joilla on suurin vaikutus henkilöstön kokemaan innostukseen, tavoitteiden selkeyteen ja työnantajan suositteluun.


Jos käytössä on asiakasdataa, voimme selvittää, mitkä tekijät työntekijäkokemuksessa ovat vahvimmin yhteydessä erinomaiseen asiakaskokemukseen.


Paraikaa pengomme henkilöstötutkimusten kautta kertyneestä vertailuaineistostamme erinomaisen työntekijäkokemuksen ja asiakaslähtöisyyden avaintekijöitä. Hyödynnämme havaintoja ja löydöksiä tutkimuskonseptimme kehittämisessä. Tulemme jatkossakin tarjoamaan tietoa ja näkemystä, joka ei perustu mutuun, vaan vankkaan tutkimusosaamiseen ja teoriaperustaan.


Tulemme myös tarjoamaan asiakkaillemme uudistettuja malleja ja työkaluja tutkimustulosten hyödyntämisvaiheeseen ja toimeenpanon tukemiseen. Aito osallistaminen ja dialogin vahvistaminen ovat meille sydämenasioita. Tutkimus tarjoaa tärkeän kehittämisen peilin niin johdolle, esihenkilöille kuin työyhteisöille.


Annarita Koli, CEO, tutkimusjohtaja, FT

Annarita on Promenade Insightin tutkimusjohtaja ja pitkän linjan työelämätutkija, joka elää ja hengittää ammatillista unelmaansa tutkimustyön parissa.

162 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page