top of page
Writer's pictureIiro Lehtiö

Henkilökohtainen toimeenpanokyky

Sanakirja tarjoaa englanninkieliselle sanalle ‘integrity’ muun muassa seuraavia käännöksiä: yhtenäisyys, rehellisyys, lahjomattomuus, tinkimättömyys ja suoraselkäisyys. Integriteettiä voidaan moraalisten arvojen lisäksi ajatella myös kykynä saada asioita aikaan eli toimeenpanokykynä.


Hyvä henkilökohtainen toimeenpanokyky herättää luottamusta ja kunnioitusta. Kun saamme aikaan asioita ja teemme mitä lupaamme, muut ihmiset voivat luottaa meihin ja me voimme luottaa itseemme.

 

Harvard Business Schoolin julkaisemassa tutkimuksessa Erhard ja Jensen  (2012) tutkivat toimeenpanokyvyn vaikutusta suoritukseen ja tehokkuuteen. Tutkimuksen mukaan hyvällä toimeenpanokyvyllä on suuret hyödyt paitsi henkilölle itselleen, mutta myös koko organisaatiolle. Tutkimuksessa nostettiin sanansa pitäminen yhtä tärkeäksi osaksi työprosessia kuin tietotaito ja teknologia.


Jos mietitään aikaa, joka vietetään palaverissa odottaen myöhässä ollutta kollegaa, vastaamatonta sähköpostia tai puhelua, jota ei koskaan soitettu, aletaan hahmottaa heikon toimeenpanokyvyn seurauksia. Erhardin ja Jensenin mukaan heikko toimeenpanokyky johtaa heikkoon suoritukseen: mitä enemmän sovituista asioista lipsutaan, sitä vähemmän asioita saadaan tehdyksi.

 

Aikaansaamisen yksinkertaisuus

 

Tarinan mukaan Amerikan suurimman finanssitalon perustanutta J.P. Morgania lähestyi aikanaan henkilö, joka väitti tietävänsä varman menestyksen reseptin. Henkilö kauppasi tietoa Morganille 25 000 dollarin hintaan ja Morgan lupasi maksaa kyseisen summan, mikäli hän pitäisi tietoa hyödyllisenä.


Henkilö ojensi kirjeen Morganille ja hän löysi sen sisältä pienen palan paperia, tutki sitä hetken ja maksoi henkilölle lupaamansa summan.

 

Paperi sisälsi kaksikohtaisen ohjeen: 1. kirjoita aamulla lista asioista, joita sinun tulee tehdä tänään ja 2. tee listan asiat. Tarinan todenperäisyydestä ei ole varmuutta, mutta toimikoon tämä muistutuksena pienistä ja yksinkertaisista asioista , jotka auttavat meitä saamaan aikaan asioita.

 

Hyvä vinkki on ottaa to-do –listan vastapainoksi stop-doing –lista, joka auttaa ajan ja energian kohdistamista oikeisiin asioihin ja turhien asioiden karsimista. Tämä kuulostaa kuitenkin jo oman erillisen bloginsa aiheelta.

 

Herätä luottamusta autenttisuudella

 

Integriteettiä voidaan ajatella myös aitoutena tai autenttisuutena. Teoksessaan The Spark, The Flame and The Torch kanadalainen kirjailija Secretan  (2010) argumentoi, että autenttisuus on pään, suun, sydämen ja jalkojen asettumista samaan suuntaan.


Kun ajattelemme, puhumme ja teemme samoja asioita johdonmukaisesti, luomme uskoa ympärillämme oleviin ihmisiin ja osoitamme olevamme luottamuksen arvoisia. Jos sanomme asioita, kuten ”hoidan homman” ja toteutamme lupauksemme, saamme asioita aikaan ja hienoja asioita tapahtuu.

 

Lähteet

 

Erhard, Werner, and Michael C. Jensen. "Putting Integrity into Finance: A Purely Positive Approach." Harvard Business School Working Paper, No. 12-074, April 2012. (NBER Working Paper Series, No. 19986, April 2014.)

 

Secretan, L. (2010). The Spark, the Flame, and the Torch: Inspire Self. Inspire Others. Inspire the World. The Secretan Center Inc.

13 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

コメント


bottom of page