top of page

Vantaan Energia saa henkilöstötutkimuksesta suunnan kehittämiselle

Vantaan Energialla on ollut vuosien tutkimuskumppanuus Promenade Insightin kanssa. Vuodesta 2016 on toteutettu henkilöstötutkimus keväisin ja viimeiset pari vuotta on vuosikelloon tullut mukaan myös pulssitutkimus syksyisin, keskittyen päämittareiden seurantaan ja ajankohtaisiin kehitysteemoihin.

Vantaan Energialla henkilöstötutkimusten tulokset käsitellään monipuolisesti ja avoimesti: johtoryhmässä, esihenkilöiden kanssa ja koko henkilöstölle. Viestintä ja johdon sitoutuminen ovat merkittävässä roolissa: vastaamiseen kannustetaan, tuloksia hyödynnetään sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä ja kehityksen painopisteet ovat yhteisiä.


Vantaan Energia on edellisten tutkimusten perusteella panostanut erityisesti johdon avoimuuteen, viestintään ja työntekijöiden arvostuksen tunteeseen. Heillä järjestetään säännöllisesti henkilöstötilaisuuksia, joissa käydään läpi muun muassa konsernin eri toimintojen ajankohtaisia kuulumisia ja suunnitelmia, työturvallisuuden ja talouden katsauksia, seurataan miten eri kehittämisprojektit, kuten uudet voimalaitoshankkeet etenevät sekä joissa työntekijät pääsevät esittämään onnistumistarinoita erilaisista projekteistaan. Tilaisuudet avaa aina toimitusjohtaja ja henkilöstö osallistuu niihin hyvin.


Yhteistyö Promenaden kanssa on sujuvaa, asiantuntevaa ja luotettavaa. Koordinointi ja vastuut ovat selkeät välillämme, kaikki etenee aikataulun mukaan ja asiantuntemus tuloksia analysoidessa on antoisaa. Tulosesittelyt niin online -portaalissa kuin presentaatioissa ovat kattavia. Esihenkilöt saavat tasaisin väliajoin valmennusta tutkimustulosten purkuun ja tulosten laadukkaaseen hyödyntämiseen. Vantaan Energian kunnianhimoisissa muutoshankkeissa ja henkilöstömäärän kasvaessa erityisesti sujuvuus ja luottamus kumppanien kanssa nousee merkittävään arvoon. - Riikka Pelli, HR-asiantuntija, Vantaan Energia

Tällä hetkellä Vantaan Energialla keskitytään kehittämään muun muassa henkilöstön hyvinvoinnin kokemusta ja yhä vahvempaa asiakaskokemusta.


Aktiiviset kirjatut kehityssuunnitelmat ovat Vantaan Energialla kyselydatan analysoinnin ja johtopäätösten lisäksi tärkeä osa vuosikelloa: ne asetetaan keväisin ja syksyisin niihin tehdään tarkistuksia. Kehityssuunnitelmien päivityksistä huolehtii kunkin tiimin esihenkilö ja ne raportoidaan eteenpäin organisaatiossa.


Esihenkilötyöhön on viime vuosina panostettu myös osallistavan valmennuksen keinoin, tunnistaen tuloksista myös siihen liittyviä kehityksen painopisteitä. Valmennuksista on viestitty avoimesti koko henkilöstölle.

Kehitystyö on tuottanut tulosta. Vantaan Energia saavutti vuoden 2022 henkilöstötutkimuksessa erinomaiset tulokset ja tavoittelee nyt konsernitasolla yli nelosen keskiarvoa jokaisella päämittarilla. Vastausprosentti on noussut korkealle tasolle ja säilynyt korkeana useamman vuoden. Tämä vahvistaa tarinaa merkityksellisyydestä, jota henkilöstö kokee.

Miten organisaatiosi hyötyisi vastaavasta ratkaisusta?
Ota yhteyttä ja jutellaan lisää!

bottom of page